
Olemme varmasti kaikki miettineet erilaisia tapoja tienata elantomme ja kenties jopa rikastua. Päivätöiden ryydyttävä monotonisuus yhdistettynä lähiesimiehen mikromanagerointiin, alati nouseviin tavoitteisiin ja paikallaan juoksevaan urakehitykseen on saattanut tuudittaa itse kunkin meistä satunnaisiin päiväunelmiin paremmasta maailmasta. Täydellinen ammatinvaihto saattaa tuntua radikaalilta ratkaisulta – etenkin näinä vuoristoisina aikoina, kun huomisen tilannetta ei osaa arvioida pappi taikka pääministerikään.
On kuitenkin aina hyvä ajatus pohtia rahan tekemisen erilaisia mahdollisuuksia. Itsensä työllistävien yrittäjien sanotaan aina keikkuvan taloudellisen jyrkänteen reunalla, mutta onko tavallisen työntekijänkään tilanne yhtään sen parempi? Työt voivat loppua nopeastikin yllättävän pandemian seurauksena – tai yrityksen pitkään jatkuneen holtittoman rahankäytön johdosta. Kumpaankaan ei tavallisena palkkatyöläisenä voi juuri vaikuttaa, joten palkkatyössä käyvänäkin luovutat hyvin konkreettisesti vastuun hyvinvoinnistasi kolmannelle osapuolelle.
Kuinka siis voisit hankkia hieman vahvemman taloudellisen puskurin pahojen päivien varalle, tai hieman ylimääräistä pätäkkää niiden hyvien päivien ratoksi? Alla on lueteltu viisi erilaista tapaa tienata 100 euroa päivässä. Kuten kaikki hyvä elämässä, vaativat nämäkin tavat hieman työtä, mutta ne ovat lopulta kenen tahansa hallittavissa ja toteutettavissa.
1. Opettele sijoittamaan
Lienet kuullut, että kuka tahansa voi sijoittaa, ja että sijoittamisen voi aloittaa myös pienellä summalla. 100 euron päiväpalkkaan päästäksesi joudut kuitenkin sijoittamaan pienellä summalla hyvin pitkään, tai opiskelemaan sijoittamista erilaisiin rahastovaihtoehtoihin tutustumista syvemmin. Monille tuttu osake- ja rahastovälittäjä Nordnet uutisoi huhtikuun uutiskirjeessään norjalaisesta asiakkaastaan, jonka sijoitussalkun tuotto viimeiseltä viideltä vuodelta on huimat 99 016%. Tämä 44-vuotias, Nordnetin Sharevillessä nimimerkillä MAVRICK esiintyvä norjalaismies kertoi haastattelussaan, että varsinaista taloustaustaa hänellä ei ole, mutta on opetellut treidaamaan isänsä innoittamana. Kauppojen summa vaihtelee joistain sadoista euroista jopa kymmeniin tuhansiin euroihin yhtiöstä riippuen. Mielenkiintoisesti MAVRICK kertoo sijoittavansa intuitioonsa luottaen.
Perehtymättömälle intuitioon turvautuminen vertautuu sattumaan. Näin ei kuitenkaan ole. Kokeet toisensa jälkeen todistavat asiantuntijoiden luottavan intuitioonsa tehdessään tärkeitä päätöksiä. Tämä johtuu siitä, että vankka tietotaito ja asiantuntemus suodattuvat kehossa nopeammin tunteeksi, kuin analysoiduksi tiedoksi. Alitajuntasi on yhdistänyt kokemuksen tuoman varmuuden ounastelevaksi tunteeksi kauan ennen tietoisen mielen syväluotaavan pohdinnan johtopäätöstä.
Voit avata sijoitussalkun oman pankkisi verkkopalvelussa, tai esimerkiksi yllä mainitussa Nordnetissä. Nordnetin salkku on ilmainen, ja pääset tienaamaan välittömästi salkun avauduttua.
2. Pelaa
Kokeneen sijoittajan tapaan myös ammattilaispelaajat voivat luottaa intuitioonsa. Pelitilanne on usein markkinoita hektisempi, joten kokemuksen vahvistama intuitio on loistava apuväline osaavalle pelaajalle. Samoin palkkiot voivat olla päätähuimaavat! Monet ammattilaispelaajat ovatkin kiinnostuneita myös sijoittamisesta, sillä päiväkauppoja tehdessä ei voi välttyä tunteelta, että jotain samaa näissä kahdessa eri lajissa on. Kenties kyse on juuri tuosta ammattilaisen tärkeimmästä työvälineestä: intuitiosta, sekä kyvystä luottaa itseensä, kokemuksiinsa, ja ammattitaitoonsa arvioida todennäköisyyksiä.
Voit avata pelitilin valitsemaasi verkkokasinoon vaivatta ja nopeasti. PayN Play kasinot mahdollistavat välittömän rekisteröitymisen verkkopankkitunnuksillasi, eikä paperisotaa rahojen kotiuttamiseenkaan vaadita.
3. Tubeta ja striimaa
Molemmat yllä mainitut rahantekokeinot mahdollistavat myös ylimääräisen kassavirran tubettamisen ja striimaamisen kautta. Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja ja rakastamme seurata paitsi mielenkiintomme kohteita, myös mielenkiintomme aiheita. Miksipä et tekisi opetusvideoita pelaamisesta YouTubeen, tai vaikkapa niin sanotun neitsyysvideon, jossa avaat treidausalustan ensimmäistä kertaa ja harjoittelet ilman opetusta. Mikä tahansa intohimon aihe sopii koukuttavan sisällön tuottamiseen, kunhan teet sen täydellä sydämellä. Ilmaisena vinkkinä vaikkapa Eino Leinon runojen lukeminen ASMR-tekniikalla.
YouTube mahdollistaa videoilla rahastamisen mainosten muodossa, mutta muidenkin alustojen livelähetykset taipuvat lahjoitusten vastaanottamiseen esimerkiksi Pantheon -palvelua käyttämällä.
4. Tee kauppaa
”Työlkii ellää, mut kaupal rikastuu” lauloivat kuunkuiskaajat Euroviisuissa aikoinaan. Väite on tosi edelleen. Verkko on täynnä mahdollisuuksia ostaa jotain halvalla, ja myydä se eteenpäin paremmalla hinnalla. Tai vaihtoehtoisesti tekemällä hyviä vaihtokauppoja. Yksi hienoimmista vaihtokauppatarinoista on kanadalaisen bloggarin Kyle McDonaldin tarina, jossa punainen klemmari päivittyi vuoden kuluessa kaksikerroksiseksi omakotitaloksi.
5. Myy pikkuhoususi
Orange Is the New black -sarjassa päähenkilöt perustivat pikkuhousuimperiumin myymällä käytettyjä alusvaatteita. Tämä on tosiaan mahdollista niin naisille kuin miehillekin, ja tälläkin tavoin saatat tienata jopa tuon 100 euroa päivässä. Internet on villi paikka ja mahdollisuuksia täynnä.