Uusia Trustly kokemuksia syntyy jatkuvasti ympäri maailman

Trustly logo

Trustly on yksi tämän hetken käytetyimmistä maksutavoista. Sillä on mahdollista maksaa lähestulkoon kaikkea, mitä vain netin kautta voi tilata tai ostaa. Kyseessä on ruotsalainen maksunvälittäjä, joka toimii kymmenissä eri maissa.

Trustly on maksunvälittäjä eli se toimii rahojen välittäjänä asiakkaan ja myyjän välillä. Tämä on asiakkaan kannalta erittäin kätevä ja nopea tapa maksaa. Trustlyn voi siis sanoa olevan nopeaa palvelua toivovan asiakkaan valinta.

Trustly on perustettu vuonna 2008, joten se on sen historiansa aikana ehtinyt kehittämään toimintaa mahdollisimman turvalliseksi ja helpoksi asiakkaidensa näkökulmasta. Pitkällä kokemuksellaan se pystyy tarjoamaan asiakkaille tämän hetken turvallisuusstandardien mukaiset rahansiirrot, suuntaan tai toiseen.

Trustly perustettiin ajatuksella, että verkkokaupoissa kärsittiin pitkistä maksuajoista ja korkeista palvelumaksuista. Tästä haluttiin päästä eroon. Trustlylla oli vuonna 2011 jo yli miljoona asiakasta eli se kohosi suosioon hyvin nopeasti. Tällä hetkellä Trustly on yksi maailman johtavista maksunvälittäjijstä ja sen markkina-arvo on yli 8 miljoonaa euroa.

Hyviä Trustly kokemuksia ei ole vaikea löytää, sillä niitä syntyy jatkuvasti ihmisten käyttäessä maksunvälittäjää erilaisten maksujen maksamiseen. Oletkin jo todennäköisesti kuullut kyseistä maksunvälittäjästä, mikäli olet tehnyt nettiostoksia. Tällä sivulla kerromme Trustlysta ja siitä, kuinka sillä maksaminen käytännössä hoituu.

Trustlylla maksaminen käytännössä

Asiakkaan ei tarvitse luoda käyttäjätiliä maksaakseen Trustlylla. Sen sijaan maksua varten tarvitaan verkkopankkitunnukset. Tämä tekee maksamisesta erityisen kätevää, sillä asiakkaan ei tarvitse muistaa eri maksutapojen salasanoja aina maksutapahtumien yhteydessä. Salasanoja tarvitaan kuitenkin esimerkiksi e-lompakoilla maksamiseen. Trustly ei kuitenkaan ole e-lompakko.

Kun haluat maksaa Trustlylla, sinua pyydetään tunnistautumaan verkkopankkitunnuksilla. Tämän jälkeen sinua pyydetään vahvistamaan maksu. Näet näytöllä maksusumman. Vastaanottajana näet Trustly AB:n. Maksu siirtyy siis Trustlylle, josta se siirtyy eteenpäin halutulle vastaanottajalle. Maksu näkyy oman pankin tiliotteella Trustlyn nimellä. Sama koskee myös voitonmaksuja, jolloin tiliotteella maksajana näkyy Trustly AB.

Trustlyn kautta siirretyt varat näkyvät vastaanottavalla taholla yleensä reaaliaikaisesti, heti maksutapahtuman jälkeen. Tästä syystä se valitaan kerta toisensa jälkeen maksutavaksi missä vain. Trustly ei peri maksuista palvelumaksuista eli se on käyttäjälleen maksuton. Tämä on yksi syistä valita Trustly esimerkiksi tilausten maksua varten. 

Trustly on turvallinen

Trustly on turvallinen valinta, sillä se edellyttää vahvaa tunnistautumista. Palvelua valvovat Ruotsin finanssivalvontaviranomaiset. Trustlya käytettäessä käyttäjätunnus tai salasanakaan eivät voi vuotaa ulkopuolisille, sillä niitä ei ole käytössä lainkaan. Ne eivät voi myöskään unohtua.

Asiakkaan henkilötiedot pysyvät maksutapahtuman ajan salattuna, joka on oleellinen osa luotettavaa ja turvallista maksamista. Trustly ei tallenna asiakkaidensa mitään tietoja eikä sille jää pääsyä pankkitilillesi. Trustlylla on käytössään ajan tasalla olevat salausstandadit, joiden ansiosta asiakkaan ei tarvitse huolehtia turvallisuudesta. Trustlyn omien turvajärjestelmien lisäksi turvallisuutta tuovat oman pankkisi turvallisuusjärjestelmät.

Trustlyn turvallisuudesta ja luotettavuudesta kertoo myös se, kuinka suosittu se on. Sitä käytetään jatkuvasti eri verkkosivustoilla, kuten verkkokaupoissa ja pelisivustoilla eikä íhme, sillä sen avulla saadaan tehtyä turvallisia rahansiirtoja. Trustly on monen pääasiallinen valinta mitä tahansa maksuja ajatellen.

Trustly mahdollistaa nopeat talletukset

Trustly on käytössä hyvin monilla pelisivustoilla, sillä se mahdollistaa sekä nopeat talletukset että kotiutuksetkin. Pelaajat arvostavat nopeita rahansiirtoja ja tästä syystä sivustot ottavatkin mielellään käyttöön Trustlyn kaltaisia maksunvälittäjiä. Pikakasinoilla on yleensä käytössä vain yksi maksunvälittäjä, jonka välityksellä kaikki rahansiirrot tehdään.

Kun teet Trustlyn kautta talletuksen, summa siirtyy pelitilille samantien ja näkyy siellä heti. Summa on käytettävissä samantien peleihin. Summa on sama kuin talletettu eli siihen ei liity minkäänlaisia palvelumaksuja.

Kun valinta on Trustly casino, rahansiirtoihin ei tarvitse käyttää aikaa, vaan pelaamaan pääsee jopa minuutin sisällä sivustolle saapumisesta. Sivuston pelivalikoima on käytettävissä nopeasti rahansiirron jälkeen.

Trustly-kasinoilla pääsee useimmiten pelaamaan suosituimpia kolikkopelejä. Mukana on usein myös pöytä- ja livepelejä. Toisinaan sivustoilla pääsee harrastamaan myös vedonlyöntiä. Tällaisia sivustoja on paljon, sillä asiakkaille halutaan tarjota sellainen sivusto, jolla kaikki uhkapelaaminen on mahdollista. Tämä mahdollistaa sen, että pelitiliä ei tarvitse luoda useille eri sivustoille.

Uusia Trustly kokemuksia syntyy jatkuvasti, sillä sitä käytetään maksuissa verkkokaupoissa ja pelisivustoilla. Kyseisen maksunvälittäjän asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä, sillä sen kautta maksaminen on aina yhtä nopeaa ja helppoa.

Jaa:

Artikkelit

Miten säästät rahaa

Miten säästää rahaa?

Säästäminen ei ole mahdotonta, mutta se on pitkäjänteistä toimintaa. Kyllä, se vaatii luopumista monista kivoista asioista. Voi olla myös että matkan varrella huomaa, että ne

Mies polttaa tupakkaa

Näin säästät rahaa pelaamalla kasinopelejä

Miten säästät rahaa pelaamalla kasinopelejä? Kuulostaako hassulta kuulla rahan säästämisestä ja kasinopelien pelaamisesta samassa lauseessa? Jatka lukemisesta, niin saat tietää, miten parhaat kasinot ilman rekisteröitymistä

Kasinopelaaja

Kasinopelaajien tulevaisuus

Miltä näyttää kasinopelaajien tulevaisuus? Ajat ja tavat ovat muuttuneet ja tekniikka kehittynyt. Se mahdollistaa kasinopelaajille uusia tapoja pelata. Enää ei tarvitse matkustaa fyysisille kasinoille pelaamaan,

Lähetä meille viesti